maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mullan parannusta

Auringon lämmössä köllöttelevää kania selvempää keväänmerkkiä saa hakea, joten minun ja blogin on kai viimein aika herätä talvihorroksesta.


Vaikka kevät on tänä vuonna ajoissa, minua ei ole oikein huvittanut suunnitella tulevaa satokautta. Viime kesän surkeaakin surkeampi sato sai epäilemään, että kasvimaa on pelkkä rahasyöppö riesa. Neljä vuotta sitten nikkaroimamme kasvualtaat ovat alkaneet lahota ja niiden multapinta on jo valmiiksi rikkaruohojen peitossa. Kasvimaan käytävät ja pihan kukkapenkit ovat myös rikkaruohottuneet ja kokeiluni hyödyntää kanien jätöksiä lannoitteena meni pahasti pieleen.



Sitruunaperhoset, kukkimaan puhjenneet krookukset ja ikkunalaudalla venyvät tomaatintaimet ovat kuitenkin odotetusti saaneet minut toisiin ajatuksiin. Päätin, että lahoimmat kasvualtaat rakennetaan uudestaan lämpökäsitellystä puusta ja niistä tehdään vähän matalammat. Tällä hetkellä altaat ovat tarpeettoman korkeat ja niihin menee paljon multaa. Kuivuus oli ongelma etenkin viime vuonna, ja luulen matalampien altaiden pidättävän kosteutta vähän paremmin. Uusiin altaisiin tulee uutta multaa ja vanha rikkaruohoinen virheostoksemme, peltomulta, joutaa - niin, minne? En tosiaan tiedä, minne sen voisi heivata, mutta joka tapauksessa se saa lähteä. Uusi multa lannoitetaan hevosenlannalla ja talouskompostilla, koska minun on harmikseni todettava, että kaneista ei ole tässä(kään) asiassa mitään hyötyä.

Kasvihuoneessa ei ole rikkaruohoja, mutta lannoituksesta huolimatta mullassa on ollut aina jotain vialla, sillä etenkin tomaatit ovat viihtyneet siinä huonosti. Maa on mahdollisesti ollut liian hapanta, mutta koska kasvualtaat eivät ole yhteydessä maaperään, olen alkanut epäillä heikon sadon syyksi myös mullan vähäistä pieneliömäärää. Hyvässä mullassa on paljon hyödyllisiä mikrobeja, kaikenlaisia muita pikkuotuksia, sienirihmastoa sekä tietysti kastematoja. Kasvihuoneen multa on aina ollut pölisevää, turvemaista ja jotenkin kuollutta.


Haimme muutama päivä sitten läheiseltä tallilta hevosenlantaa ja sekoitimme sitä kasvihuoneen kasvulaatikoihin ja yhteen ulkona olevaan laatikkoon. Levitimme maahan paljon kalkkia, mutta sen määrä tuli arvioitua aika summittaisesti, koska pääsiäisenä pH-testiä ei saanut mistään. Lisäsimme kasvihuoneeseen myös mustaamultaa ja ulkolaatikkoon talouskompostia.

Meillä on ollut sama talouskomposti kolmen vuoden ajan ja tyhjensimme sen ensimmäisen kerran vasta tänä keväänä. Kompostimme hautuu lämmittämättömässä ja talvisin jäätyvässä puutarhakompostorissa, mutta meitä biojätteen jäätyminen ei ole haitannut. Komposti on toiminut todella hyvin, vaikka sen hoito on jäänyt todella vähäiseksi. Saimme tänä keväänä kottikärryllisen hyvää multaa kasvimaalle ja toisen kärryllisen siirsimme jälkikompostoitumaan. Minulla ei ole mitään kokemusta ruokakompostin käytöstä kasvimaalla, mutta olettaisin sen olevan käyttövalmista kun humuksen seasta ei erotu juuri muuta kuin kananmunankuorten palasia.


Kompostista hyppi ulos neljä hiirtä, kun lapioimme sitä tyhjäksi. Ilmeisesti rotta oli purrut kompostin alla olevan verkon yhteen nurkkaan reiän (vaikuttaa uskomattomalta, koska verkko on melko paksua, mutta emme keksineet miten siihen olisi muuten voinut ilmestyä reikä), josta hiiret olivat päässeet sisälle. Kompostin kuorikin oli vähän huonosti ja sisälle mahtui myös sen ja verkon välistä. Kaksi hiiristä olivat vielä nuoria ja ne vaikuttivat aika pöllähtäneiltä. Toinen kiipesi ihmeissään lapioni päälle ja kuljetin sen siinä turvaan.

Kompostin, hevosenlannan ja kalkin lisääminen eivät ehkä vielä riitä tekemään mullasta hyvää, vaan yritän löytää seokseen kastematoja. Kastemadothan tunnetusti edistävät mullan hyvän rakenteen muodostumista, mutta luin mielenkiintoisen artikkelin niiden hyödyllisyydeestä myös kasvitautien torjunnassa. Niissä kasvualtaissa, joissa on lähes pelkästään Kekkilän osto- ja turvemultaa maan rakenne on purumainen ja kastematoja on hyvin vähän. En saanut edes porkkanoita kasvamaan niissä viime vuonna, vaan kasvit jämähtivät muutaman senttimetrin korkuisiksi taimiksi. Vaikka peltomullassa on hirveästi rikkaruohojen juuria, sen rakenne ja mikrobitasapaino ovat epäilemättä paremmat.

Kastematojen viihtyvyyttä voisi parantaa kalkitsemisen lisäksi lisäämällä multaan kasvijätettä, kuten ruohosilppua. Meillä ei kuitenkaan ole nurmikkoa, joten se täytyy luultavasti korvata vuohenputkella, jonka kerääminen on paljon työläämpää. En tiedä, saanko kastemadot viihtymään kasvihuoneessa, mutta aion ainakin kokeilla. On mahdollista, että multapenkit lämpiävät niille liikaa.



Tein joka tapauksessa jo kylvöjä sekä kasvihuoneeseen että yhteen ulkolaatikkoon. Laitoin kasvihuoneeseen muun muassa persiljaa, salaatteja ja retiisejä, sillä ajattelin niiden ehtivät tehdä yhden pienen sadon ennen kuin pääsen istuttamaan tomaatit ja muut isommat kasvit. Ulos kylvin porkkanaa, kyssäkaalia, palsternakkaa ja salaatteja. 



tiistai 4. helmikuuta 2014

Ikkunoiden tiivistystä

Ikkunoiden jokatalvinen teippaaminen on sellainen ikävä pikkuhomma, joka tahtoo aina venyä tai jäädä jopa kokonaan tekemättä. Aloitin sen kyllä jo syksyllä - kun meiltä meni syysmyrskyn takia sähköt useammaksi tunniksi, alkoi tuntua että kaikki lämpö karkaa ikkunoista pihalle ellen tee asialle jotain. Niinpä vetelin muutaman himmeän kynttilän valossa liimapaperit kahteen ikkunaan. Siihen se sitten jäikin, enkä edes saanut toisen ikkunan yläpokaa teipattua, koska se olisi edellyttänyt huteran kukkapöydän siirtelyä yksin.

Pakkasella näkyy selvästi, kumman ikkunan yläosa on jäänyt teippaamatta, sillä ulkopoka on aivan kuurassa. Aikomukseni oli ottaa asiasta havainnollinen kuva, mutta sää ehtikin lauhtua. Asiaa tuntemattomille selvennykseksi, että kuuran kertyminen ikkunoiden väleihin johtuu talon sisältä ulospäin karkaavan lämpimän ilman kosteudesta, joka härmistyy pakkasella ikkunalasin pintaan. Tämän takia pokia tiivistäessä olisi muistettava, että sisäpokien kuuluu olla tiiviit, mutta ulkopokien liika tiivistäminen estää kosteuden pääsyn pois ikkunan välistä.

Kosteuden kertymiseen voi vaikuttaa myös huono ilmanvaihto: vielä viime syksynä meillä oli suunnilleen jokaisen ikkunan väli huurussa, mutta vanhojen ilmastointikanavien avaamisen jälkeen ongelma pitkälti katosi. Poikkeuksen tekee kylpyhuone, jossa kosteutta syntyy tietysti muuta taloa enemmän. Meillä on suihkussa rakennusmääräysten mukainen tuuletin, mutta se ei tunnu poistavan kosteutta juuri yhtään, vaan tuuletus on parasta tehdä avaamalla ikkuna. Saunan lämmittämisen yhteydessä kosteus häipyy loistavasti, kun lämmin sauna kuivattaa tilaa ja kiukaan tulipesä imee kosteutta pihalle.


Oli selvää, että ikkunamme kaipaisivat paperoinnin lisäksi kunnollista tiivistettä. Etenkin keittiön uusi-vanhasta ikkunasta, joka on kasattu osittain karmiin kuuluumattomista pokista, suorastaan tuuli sisään. Kovimmilla pakkasilla ikkunan edessä olevaa pöytää olisi voinut käyttää jääkaappina, mikä ei sinänsä ollut huono juttu ruoat hajamielisesti pöydälle unohtelevien asukkaiden kannalta.


Katselin syksyn ja alkutalven mittaan Antiikkiverstas Wilman verkkokaupasta tiivistysmateriaaleja moneen kertaan, mutta varsinaisen tilauksen tekeminen tyssäsi aina siihen, että en osannut päättää tilaanko ohuempaa vai paksumpaa villatiivistettä, ja irtotavarana vai rullassa. Lisäksi tuntui aika hurjalta maksaa villalangasta 1,60 / m. Yritinkin etsiä korvaavaa askarteluliikkeistä, mutta sopivaa ei löytynyt. Lopulta viime kuussa, kun kylmä jakso oli jatkunut jo pidempään, tuntui että jotain tiivistettä on pakko saada ja heti.


Valitsimme 5 mm paksuista villanyöriä ja tilasimme sitä yhden 48 euron hintaisen rullallisen, jossa on 50 m. Hinta tuntuu siedettävämmältä, jos uskoo Antiikkiverstaan myyntipuhetta nyörin käyttöiästä. Sivuilla luvataan, että tiiviste kestää hyvänä yhden sukupolven ajan. Kiinnittäminen voidaan tehdä nupinauloilla tai kuumaliimalla, mutta me valitsimme helpoimman vaihtoehdon, eli nitojan.



Pähkäilimme hetken, mihin kohtaan tiiviste olisi parasta kiinnittää, koska vanhoissa pokissa ei tietenkään ole valmiina mitään tiivisteuria. Päädyimme nitomaan nauhaa kahdelle sivulle, jotta isoimmatkin raot tulisivat varmasti tilkittyä. Vaikka nauhan paksuudeksi on ilmoitettu 5 mm, se on itse asiassa 5 mm leveää ja vain muutaman millimetrin paksuista. 5 mm paksuus olisikin varmasti ollut liikaa, koska jouduimme poistamaan osan ensimmäisistä tiivisteistä kun poka ei mahtunut takaisin paikalleen. Jatkossa laitoimme kaksinkertaisen tiivistyksen vain hyvin väljiin kohtiin ja muualle alemman kuvan mukaisesti vain pokan uloimpaan osaan.


Työn edetessä havaitsimme, että tiivistenauhaa kannattaa venyttää niitatessa mahdollisimman paljon. Ensimmäinen nauha tuli kiinnitetty liian löysästi ja se pilkistää pokan ja karmin välistä ulkoa päin katsottaessa. Ikkuna on kuitenkin maalattava vielä kertaalleen ja nauhan voi silloin lyhentää sopivan mittaiseksi.

Keittiötä lukuun ottamatta meillä on vielä talon joka ikinen poka (en edes uskalla laskea, kuinka monta niitä on) täysin maalaamatta. Voi siis arvata, että emme saa tiivistettyä muita ikkunoita enää tämän talven aikana. Pokien raaputtelussa, hiomisessa, kittaamisessa ja maalaamisessa on niin paljon hommaa, ettei siihen päälle kaipaa tiivistenauhojen irrottelua. Muiden ikkunoiden osalta tämä talvi mennään pelkillä teipeillä tai jopa ilman teippejäkin, koska kylmillään olevissa huoneissa veto ei erityisemmin haittaa. 

Keittiön ikkunaan teippejä ei taida tulla, koska ne olisivat vähän rumat. Sitä paitsi pelkkä nauhatiivistys toimii ainakin tässä ikkunassa suorastaan yli odotusten. Vetäähän se vähän vieläkin, mutta vain sen verran sopivasti, että joulukaktus viihtyy ja jaksaa kukkia viikkotolkulla.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Sähköt: ooh ja plääh

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa sähköasioista (tai ylipäänsä jostain, sillä edellinen kirjoitus näyttää olevan syyskuulta) ja Eino-myrskyn aiheuttamien sähkökatkojen innoittamana ajattelin, että parempaa hetkeä aiheelle tuskin tulee. Pisin katko kesti kuitenkin noin 12 tuntia ja loppui vasta yöllä, joten en päässyt kirjoittamaan myrskyn aikana. Seuraavana aamuna sitten totesin, ettei internet toimi. Asentaja tuli selvittämään vikaa ja ilmoitti modeemin menneen rikki, mitä todennäköisimmin virtapiikin takia. Pian olikin kulunut jo monta päivää, enkä ollut vieläkään saanut kirjoitettua sanaakaan. Se siitä ajankohtaisen aiheen käsittelystä.

Sähkökatko tarjosi pohjimmiltaan aika kivan tavan kokeilla, miten onnistun (olin yksin kotona) pitämään talon lämpimänä pelkillä tulisijoilla. Katkoksia oli yhteensä ainakin neljä, joista ensimmäinen tuli ja meni ennen kuin ehdin herätä. Huomasin sen vain nollautuneesta mikroaaltouunin kellosta. Aamupäivällä tuli uusi katko, joka kesti puolisen tuntia. Kolmas katko oli lyhyt ja keskeytti hetkellisesti ruoanlaiton, mutta ehdin kuitenkin keittää riisit ennen kuin sähkö meni poikki viimeisen kerran. En ollut varautunut niin rajuun myrskyyn millään tavalla - itse asiassa muistin vielä hyvin edellisen "hurjan syysmyrskyn" ja naureskelin uutisten ohjeille, joissa kehotettiin valmistautumaan pitkiin sähkökatkoihin. Olisin kai voinut varulta laskea vettä säilöön ja hankkia lisää kynttilöitä, mutta muuten erillinen varautuminen olisikin ollut tarpeetonta. Ainoa huolenaiheeni oli huonon marja- ja muun sadon takia vähän tyhjillään olevan pakastimen sulaminen.


Keittelin teetä keittiön puuliedellä ja paistoin saunan lämmössä sulattamani pakasteahvenet olohuoneen pystyuunissa. Kolmen tulisijan ylläpito piti minut melko kiireisenä, mutta se ei haitannut, koska muutaman kynttilän valossa ei olisi kuitenkaan nähnyt tehdä paljon mitään. 

 

Idylli rikkoutui yöllä, kun olohuoneen - makuuhuone toimii edelleen varastotilana, joten nukuin olohuoneessa - valot räpsähtivät päälle ja kylpyhuoneen tuuletin rupesi hurisemaan.

Siitä kun meillä oli koko talossa ainoastaan muutama toimiva pistorasia ei ole vielä kovin kauan, mutta esimerkiksi valaistuksen paraneminen on jo alkanut tuntua itsestäänselvyydeltä. Toisin oli ensimmäisinä päivinä sähköjen asennuksen jälkeen. Havahduin kerran siihen, että pesin multaisia porkkanoita vessassa otsavalo päässä, vaikka olisin voinut viedä porkkanat suoraan keittiöön ja pestä ne siellä kattolampun valossa.

Sähkömiehemme on äärimmäisen huolellinen turvallisuuden suhteen, mutta sähköasioiden estetiikan suhteen hän on valitettavasti kanssamme eri aaltopituudella. Hänelle estetiikka merkitsee sitä, että piiloonkin jäävät sähkövedot on tehty ilman epämääräisiä tai väliaikaisia viritelmiä, siis toisin sanoen virallisten oppien mukaan. Jokainen ehdottamamme ratkaisu aiheuttaa yleensä päänpudistelua, vastalauseita ja turhaa jahkailua. Turhaa siksi, että asiat on lopulta useimmiten tehty meidän ehdottamallamme tavalla.


Yllä on kuva eteisen katosta. Halusimme ehdottomasti käyttää vanhoja tai vanhanmallisia posliinisia jakorasioita. Niitä löytyi talostamme useita ja ne vaativat vain huolellisen maalinpoiston. Kun esittelimme niitä ensi kertaa sähkömiehellemme, hän teilasi ne suoralta kädeltä. Siispä tilasimme tulevan varalle runsaan määrän uusia posliinisia jakorasioita, jotka olivat ulkoisesti suunnilleen alkuperäisen kaltaisia. Kun sähkötyöt pääsivät vauhtiin, uudet jakorasiamme eivät kelvanneetkaan, koska ne olivat sähkömiehen mielestä liian pieniä. Kaivoimme vanhat rasiat esiin, mutta niihinkin oli kuulemma vaikea saada mahtumaan tarvittava määrä johtoja. Ehdotin, että pistetään kaksi rasiaa vierekkäin ja yllättäen se sopi.

Kun jakorasiaepisodi oli selvitetty, sähköjohdon kiinnikkeistä kehittyi uusi ongelma. Olimme keränneet huolellisesti talteen melkein jokaisen talosta löytyneen vanhan johdonkiinnikkeen ja ostaneet niitä lisääkin. Sähkömies ei kuitenkaan saanut lyötyä niitä seinään ilman, että ne olisivat menneet lyttyyn. No, eipä hätää, sillä meillä oli varastossa varulta myös kelvollisen näköisiä lyöntikiinnikkeitä. Luulimme jo kaiken etenevän jouhevasti, kun sähkömies totesi kiinnikkeiden olevan liian lyhyitä - meillähän on useimmissa seinissä kaksi huokolevyä päällekäin ja kiinnikkeet eivät yltäneet seinään asti. Pidempiä kiinnikkeitä oli metsästettävä ympäri Suomea ja työt seisoivat pari päivää niitä odotellessa. Kierojen seinien takia pitkätkään kiinnikkeet eivät toimineet täydellisesti, mutta niillä mentiin, koska emme missään tapauksessa halunneet käyttää mitään muoviklipsejä. 

Valitsimme pintavetoja varten metallikuorisen sähköjohdon kahdesta syystä: se on kaninkestävää ja se pitää paremmin muotonsa. 



Talossa oli ennestään joitakin ihan nättejä valokatkaisijoita ja halusimme käyttää niitä. "Ei herranjestas teidän kanssa", lausahti sähkömies, mutta suostui kuitenkin pyöriteltyään katkaisijaa tovin kädessään. Eteiseen ja keittiöön laitettiin samanlaiset katkaisijat, mutta olohuoneeseen hankimme kalliit ristikytkimet, jotta valot saa sammutettua ja sytytettyä kahdesta eri paikasta. Täytyy sanoa, että minä pidän enemmän noista muovisista. Ne ovat jotenkin konstailemattomammat ja sopivat sen takia taloomme paremmin.



Pistorasioiden suhteen meillä ei ole ollut paljon valinnanvaraa, koska maadoitettuja vanhoja tai uusia vanhanmallisia kahden pistokkeen rasioita ei löytynyt mistään pinta-asennettava. Päädyimme Renovan rasioihin, jotka ovat minun makuuni liian kookkaat. Lisäksi niissä oleva korotuspala on vähän eri väristä muovia kuin muu pistorasia, mikä on minusta aika tökeröä, mutta onneksi sitä ei tavallisesti huomaa. Tökeröydestä puheen ollen, minkä ihmeen takia sähköpattereissa on aina oltava äärimmäisen ruma termostaatti? Eikö siitä voisi suunnitella huomaamattoman ja minimalistisen tyylikkään sekä patterin ulkoasuun paremmin sopivan?


Aluksi tuntui vaikealta tottua siellä täällä risteileviin sähköjohtoihin, mutta enää ne eivät häiritse kovin paljon.


Myös keittiöön tuli Renovan pistorasioita, mutta uppoasennuksella. Nämä keittiön välitilan lamput olivat ehkä suurin murheenkryyni koko talon sähköistyksessä. Tarina on niin pitkä, etten rupea kertomaan sitä tässä, mutta lyhyesti vikana oli se, että ajatusvirheen takia välitilaan olisi sähkövetojen puolesta pitänyt asentaa kiinteillä pistorasioilla varustetut loisteputkilamput. Minulle ajatus loisteputkista oli aivan mahdoton, joten ryhdyin etsimään vaihtoehtoa. Se löytyi eräästä ruotsalaisesta verkkokaupasta, jossa myytiin IFÖn kylpyhuonevalaisimia. Ongelmana oli enää se, miten lamppuihin saa kytkettyä valon päälle, kun niissä ei ole katkaisijoita. Keksin, että rakennetaan niihin itse vetonarukytkimet. Idea oli muuten hyvä, mutta emme saanet sitä toimimaan useasta syystä. Viimein oli pakko hyväksyä, että lampuille on vedettävä pinnassa uudet sähköjohdot (vanhat olisivat olleet upotettuna seinän sisällä) ja niille on asennettava yhteinen katkaisija oven pieleen. Samasta katkaisijasta menee päälle myös kattolamppu.

Jälkikäteen ajateltuna ratkaisu ei ole mitenkään huono, mutta olimme suunnitelleet, että keittiöön tulisi kaksi kattovaloa, jotka kytketään päälle erikseen samasta katkaisijasta. Nyt saimme vain yhden kattolampun, joka ei valaise keittiönpöytää kovin hyvin. Nätit posliiniset valaisimet ovat silti ehdottomasti kaiken säätämisen arvoiset.


IFÖ oli minulle ennestään tuttu, sillä olin jo vuosia sitten ostanut ruotsalaisesta nettihuutokaupasta kylpyhuoneeseen suunnilleen 50-luvulta peräisin olevat valaisimet. Niiden siro muotokieli viehättää minua vielä enemmän kuin uusien vastaavien.



Vaikka kylpyhuoneessa ja jopa saunassa on vihdoin valot, niitä tulee käytettyä aika vähän. Energiansäästölamppujen valon väri on minusta aina ruma, etenkin kun on tottunut käyttämään valonlähteenä luonnonvaloa, kynttilöitä ja raksavaloa (sen halogeenilampussahan on hyvin lämmin sävy). Valaisemmekin saunoessa kylpyhuoneen pelkillä kynttilöillä ja saunan valoksi riittää kiukaan tulipesän hehku.
--- ---